Mileyn raju leffarooli

» postittanut carrie, 25 Aug 2010

Disneyn Hannah Montana -televisiosarjan päätähtenä supersuosioon muutama vuosi sitten noussut 17-vuotias Miley Cyrus on viime aikoina pyristellyt kaikin keinoin eroon puhtoisesta imagostaan. Seksikkäät esiintymisasut ja paljastuskuvat ei kuitenkaan ole siihen riittäneet.

Nyt Miley Cyrus suunnittelee rajua videota, jossa hän aikoo karistaa aikaisemman imagonsa viimeisetkin rippeet. Hollywood Life -julkaisu on saanut käsiinsä parhaillaan kuvattavan uuden LOL: Laughing Out Loud -elokuvan käsikirjoituksen, jonka mukaan teinitähdestä tehdään todellinen pikkupahis.

Miley esittää Lola-nimistä tyttöä, joka menettää neitsyytensä, puhuu alituisesti seksistä, polttaa marijuanaa, suutelee muita tyttöjä huulille, juo itsensä humalaan ja esittelee vahingossa Ann-äidilleen brasilialaisen bikinivahauksensa tulokset. Äidin roolia näyttelee Demi Moore ja muissa rooleissa nähdään muiden muassa Ashley Greene.

Mielenkiinnolla kyllä odotan, millainen elokuva on. Itselle tulee mieleen tästä elokuva Thirteen. Saa nähdä millainen elokuva on ja miten Miley näyttelee erilaisessa roolissa..

16 Comments


17-vuotias Miley Cyrus muutti omaan kotiin

» postittanut carrie, 09 Apr 2010

Muuttopuuhissa oleva 17-vuotias supertähti Miley Cyrus aikoo lentää viimein pesästä.

Perheensä kanssa tähän saakka asunut teinitähti suunnittelee muuttavansa omaan kotiin. Kuluneella viikolla amerikkalaislehdissä huhuttiin, että Mileyn poikaystävä Liam Hemsworth olisi muuttamassa teinitähden vanhempien kotiin, mutta tuoreimpien tietojen mukaan niin ei ole käymässä.

- Olen itse asiassa ostamassa oman talon. En ole vielä muuttanut. Projekti on vielä suunnitteluvaiheessa ja niin edelleen, Miley Cyrus kertoi suunnitelmistaan People-lehdelle.

Lehden mukaan Mileyn ensimmäinen oma asunto on hyvin lähellä perheen kotia Toluca-järven liepeillä. Nuoren popparin äiti työskentelee sisustussuunnittelijana, ja hän on parhaillaan suunnittelemassa tyttärensä asunnosta “zenmäistä” kokonaisuutta. Asuntoon tehdään lehden mukaan suurehko remontti ennen sinne muuttoa. Vielä ei ole tietoa muuttaako myös Liam asuntoon. Siinä tapauksessa Miley olisi jatkossa avoliitossa.

9 Comments


Miley Cyrusista tulossa seuraava leffafloppaaja?

» postittanut carrie, 09 Apr 2010

Miley Cyrus ilmoitti vähän aikaa sitten jättävänsä musiikin kokonaan keskittyäkseen jatkossa vain näyttelemiseen. Tähän saakka sekä näyttelijänä että laulajana tunnetuksi tullut superjulkkis otti samalla rohkean askeleen, jota on nyt ihmetelty kovasti lukuisissa amerikkalaislehdissä.

The Last Song -elokuvassa parhaillaan poikaystävänsä kanssa näyttelevälle 17-vuotiaalle tähdelle elokuva on ensimmäinen roolityö, joka ei liity hänet tähdeksi nostaneeseen ja supersuosittuun Hannah Montana -televisiosarjaan. Samalla Miley Cyrus ottaa askeleen, joka voi koitua hänen uransa kohtaloksi. Ennusmerkit eivät nimittäin ole kovin hyvät, mikäli katsotaan historiaa taaksepäin vastaavien tapausten osalta.

Lukuisat laulajatähdet ovat nimittäin tehneet vastaavankaltaisia valintoja, jotka ovat kuitenkin lopulta päätyneet nopeasti floppiin ja aiheuttaneet suosion romahtamisen ja hyvältä vaikuttaneen uran päättymisen ennen aikojaan. Jälkikäteen onkin ollut helppo todeta, että “suutarin olisi kannattanut pysyä lestissään”. Toki menestystarinoitakin on, mutta suurin osa vastaavista tähdistä on flopannut pahasti.

Tähän jälkimmäiseen kategoriaan lukeutuvat kymmenien muiden lisäksi myös muiden muassa Tony Bennett ja Vanilla Ice. Samaan sarjaan olisivat päätyneet vääjäämättä myös Britney Spears ja Jennifer Lopez, jotka ymmärsivät kuitenkin jatkaa musiikkiuraansa ja lopettaa yritykset menestyä valkokankaalla. Elokuvaurallaan ovat sen sijaan niittäneet viime aikoina menestystä muiden muassa Mariah Carey ja Queen Latifah.

1944 Comments


Hiatus

» postittanut carrie, 15 Feb 2010

Sori, nyt menee sivut hialle. Intoa ei oikeastaan ole yhtään, joten päivittäminen on tästä syystä jäänyt taas vähemmälle. En laita sivuja kiinni ollenkaan, joten jätän ne auki, eli saa selailla, mutta päivityksiä ei tule.

Koitan kuitenkin jostain yrittää etsiä sen inspiraation sivuihin uudestaan ja voisin kokeilla tehdä uuden ulkoasun. En yhtään osaa sanoa koska palaillaan, ehkäpä parin viikon sisällä tai sitten myöhemmin ?

Kiitos kaikille ystävänpäiväkorteista ja hyvää myöhäistä ystävänpäivää ja laskiaista kaikille!

Katsokaas kuitenkin kaikki We Are The World 25 For Haiti -musiikkivideo, jossa Miley on mukana.

0 Comments


17-vuotias teinitähti valmis avioliittoon?

» postittanut carrie, 28 Jan 2010

Supersuosittu amerikkalainen teinitähti Miley Cyrus on ehtinyt nähdä ja kokea ikäisekseen paljon. Hän on kuitenkin seurustellut vasta pariin otteeseen, mutta on mielestään siitä huolimatta jo valmis vakiintumaan ja perustamaan perheen.

Nykyisin Miley Cyrus seurustelee 18-vuotiaan näyttelijä Liam Hemsworthin kanssa. Poppari kuvattiin äskettäin sormus vasemman käden nimettömässään, ja sittemmin on liikkunut huhuja parin mahdollisesta kihlautumisesta. Miley on kuitenkin kiistänyt tiedot perättöminä.

- Miley on hullun rakastunut Liamiin ja vitsailee koko ajan vaihtavansa nimensä Miley Hemsworthiksi, koska se kuulostaa niin hienolta ja sivistyneeltä. Hän kertoi ettei malta odottaa täyttävänsä 18 vuotta, koska sitten hän saa tehdä mitä haluaa ja mennä vaikka naimisiin Liamin kanssa, lähde kertoi Access Hollywoodin mukaan.

Taannoin Miley ilmoitti lopettavansa hänet pinnalle nostaneen Hannah Montana -roolinsa ja laittavansa samalla myös musiikkiuransa jäihin. Hän perusteli päätöksiään sillä, että haluaa nauttia elämästä ja viettää enemmän aikaa perheensä ja poikaystävänsä kanssa.

1 Comments


Kuvat pahasti jäljessä

» postittanut carrie, 18 Jan 2010

Varmaan jotkut ovatkin huomanneet, etten ole vähään aikaan lisännyt galleriaan kuvia. Se johtuu siitä, että jostain kumman syystä galleria ei lisää niitä, vaikka kuinka yritän. Koitan saada sen toimimaan viikonloppuna kun aikaa löytyy ehkä hieman enemmän :)

2 Comments


Uusi ulkoasu

» postittanut carrie, 17 Jan 2010

Tein toissapäivänä uuden ulkoasun ja sain sitten vihdoin ja viimein koodattua tämän. Olen suht tyytyväinen koodaukseen. Uskoisin kuitenkin, että pieniä muutoksia on vielä tulossa :)
Elite affien kuvat uusin vielä jossan vaiheessa kun jaksan :D

Kertokaas mielipiteitä tagiin :)

4 Comments


Parhaiten tienaavat nuoret tähdet

» postittanut carrie, 15 Jan 2010



Forbes -lehti on listannut kymmenen parhaiten tienaavat nuoret tähdet. Miley on päässyt listalle sijalle 3! Mahtavaa. Miley siis tienasi viime vuonna 25 miljoonaa dollaria.

1. Beyonce, 87 miljoonaa
2. Britney Spears, 35 miljoonaa
3. Miley Cyrus, 25 miljoonaa
4. Jonas Brothers, 25 miljoonaa
5. Jessica Simpson, 20 miljoonaa
6. Lil' Wayne, 18 miljoonaa
7. Taylor Swift, 18 miljoonaa
8. Rihanna, 15 miljoonaa
9. T-Pain, 15 miljoonaa
10. Carrie Underwood, 14 miljoonaa

2 Comments


Mileyn keikka päättyi kermaisesti

» postittanut carrie, 03 Jan 2010

Suosittu teinitähti Miley Cyrus keikkailee edelleen ahkerasti, vaikka hän ehti taannoin jo ilmoittaa vetäytymisestään musiikkialalta. 17-vuotias näyttelijä-laulaja aikoo pitää pitkän sapattivapaan, koska hän haluaa sen myötä uudistaa musiikkilinjaansa aikuisemmaksi. Tällä viikolla hän keikkaili kuitenkin edelleen Britanniassa.

Maanantaina Manchesterissä esiintynyt Miley Cyrus aikoi tehdä konsertissaan mielestään hauskan jekun eräälle miestanssijalleen, mutta lopulta hän joutui itse oman kikkailunsa uhriksi. Miley heitti nimittäin tanssijalle hatun, jonka sisällä oli kermavaahtoa tai vastaavaa ainetta. Tanssija laittoi ensin hatun päähänsä ja teinitähti sai yleisöineen hyvät naurut.

Tanssija heitti hatun kuitenkin pian takaisin 17-vuotiaalle laulajalle, minkä seurauksena kermavaahto levisi hänen selkämykseensä. Tämän jälkeen tanssija laittoi hatun vielä Mileyn päähän varmistaakseen jekun epäonnistumisen. The Sun -lehden mukaan Miley Cyrus kertoi kappaleen jälkeen yleisölle, että hän oli suunnitellut jekun menevän hieman toisin. Tämän jälkeen hänen avustajansa tulivat pyyhkimään vaahdon teinitähdestä ennen esityksen jatkumista.

2 Comments


Äänestyksestä

» postittanut carrie, 02 Jan 2010

Mahtavia uutisia, Now Miley on toplistassa sijalla 8. Tuolla toimii varmaan sama tekniikka kuin vanhoissa toplistoissa; listat nollataan joka kuukausi :) Ja kiitoksia äänestäneille :)

Äänestys siis toimii näin: painat buttonia sivuillamme, sen jälkeen avautuu sivu, jossa lukee vihreällä tekstillä "enter and vote", klikkaa siitä. Kas näin, olet antanut äänesi meille :)

Hyvää alkanutta vuotta 2010!

Miley Cyrus Miley Cyrus Miley Cyrus

3 Comments


Content Management Powered by CuteNews